keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Myrskyn silmässä

Mitä yhteistä on Charlien enkeleleillä, Bee Geesillä, Prätkähiirillä ja Myrskyn ydintoimituksella?

Emme ainakaan ole kotoisin Marsista, eivätkä äänemme ole turhan piukeiden housujen korottamat.

Oikea vastaus: Meitä on kolme.

Taidamme näistä vaihtoehdoista muistuttaa eniten Charlien enkeleitä. Työmme taustalla ei toisin vaikuta mystinen takaraivo, vaan työllistämme itse itsemme. Emme, kaiken rehellisyyden nimissä, ole edes yhtä timmissä kunnossa (paitsi Viivu, joka on vanha atleetti ja nauttii terveellisiä välipaloja samaan aikaan, kun minä ja Pi syömme juustokakkua), pukeudu yhtä raflaavasti (paitsi ehkä minä, toisinaan, harrastusmielessä) tai nalkita rikollisia yhtä tehokkaasti (paitsi Pi, joka jahtaa päivittäin yhtä karvatonta ja yhtä karvaista lasta).



Good morning, Charlie.


Me olemme kolme kolmannen vuoden ammattikorkeakouluopiskelijaa, joiden pitäisi valmistua ihan oikeiksi toimittajiksi. Tavoitteemme tiellä on vain Myrsky (ja kenties muutamia suorittamattomia kansantalouden kursseja).

Meillä ei ole mitään yhteistä (ellei palavaa, kyseenalaistamatonta rakkautta koiria kohtaan lasketa). Paitsi Myrsky.

Mutta Myrsky riittää.


Joo joo, mutta mikä tää Myrsky siis niinku on?

Myrsky on opinnäytetyö, työnäyte, suuruudenhullu tavoite ja tarkoitus.

Myrsky on sähköinen aikakauskirja, joka julkaistaan vain verkossa. Sitä voi lukea yleisimmillä lukulaitteilla tai vanhalla kunnon pöytkoneella.

Myrsky on tekijöidensä rakkauden hedelmä, joka näkee valon vielä vuonna 2011. Laskettu aika on lokakuun lopussa, mutta ei näitä asioita voi päivän tarkkuudella aikatauluttaa.


Mikä runosielu sä sit luulet olevas?

Eipäs nyt vinoilla siellä.

Minä olen se kolmas, viralliselta nimikkeeltäni Myrskyn toimitussihteeri. Epävirallisesti pilkunviilaaja. Se tyyppi, joka haluaisi kirjoittaa vain kolumneja ja herätä myöhään. Nuo kaksi muuta kutsuvat minua Elinaksi. Muutkin ihmiset yleensä.

"Nuo kaksi muuta" ovat Viivu ja Pi.

Viivu on päätoimittaja ja syyllinen kaikkeen. Viivu on se, joka ensimmäisenä avasi suunsa ja totesi, että olisi kiva tehdä opinnäytetyönä ihan oikea lehti.

Satuin olemaan paikalla ja yllytyshullu. Myöhemmin pidimme ensimmäistä teoreettista palaveriamme eräässä kuppilassa ja ajattelimme Pitä.

Pi vastaa ulkoasusta ja kaikesta siihen liittyvästä. Pin ansiosta Myrsky näyttää yhtä hyvältä kuin se teoriassa kuulostaa.



Logoluonnostelma (c) Pi Mäkilä



Missä mä nyt sit oon?
Tämä on Myrskyn blogi. Tahdomme olla multimediaalisia, sosiaalisia ja interaktiivisia. Kansalaisjournalismin aallonharjalla.

Raportoimme täällä projektin edistymisestä, luovasta tuskasta ja työn vaatimasta teoreettisesta tutkimuksesta. Mainitsiko, ettei meillä ole yksiselitteistä teoreettista tietopohjaa? Joudumme keksimään sen itse.

Kenties meitä kolmea yhdistää myös taipuvaisuus masokismiin.


Eiks tää "myrsky"-läppä oo vähän kornia?

Ite oot. 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Myrskyvaroitus on annettu

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Ote työsuunnitelmasta:

"Teemme opinnäytetyönämme journalistisen kirjan, joka julkaistaan verkossa, ja joka on luettavissa myös joillakin sähköisillä lukulaitteilla, kuten Samsung Galaxy Tabilla tai iPadilla. Opinnäytetyömme kulkee työnimellä Myrsky.

Opinnäytetyömme keskeisenä teemana on luoda journalistinen kirja sekä kuvata sen suunnittelu ja toteutus sähköiselle lukulaitteelle. Tämän projektin puitteissa sivuamme aiheeseen liittyvää tutkimusta ja vastaamme kysymykseen siitä, mitä journalistin tulee muistaa muuntaessaan kirjallista materiaalia sähköisille lukulaitteille sopivaksi.

Hyödynnämme projektissamme kirjallisen ja kuvallisen journalismin lisäksi sosiaalista mediaa.  

Journalistisen kirjan lopullinen sisältö ja aihe määräytyvät lukijatutkimuksen ja lukijaprofiilin määrittämisen jälkeen. Tarkoituksemme on tehdä yleisaikakauslehtityyppinen kirja 20–30-vuotiaille nuorille kaupunkilaisaikuisille. Lukijamme ovat opiskelijoita tai nuoria aikuisia, jotka eivät ole vakituisesti työelämässä. Heille oman elämän peruspilarien pystyttäminen on ajankohtaista. He ovat valveutuneita ja kiinnostuneita erilaisista elämän ilmiöistä.

Päätimme tehdä mieluummin journalistisen kirjan kuin aikakauslehden siksi, että kirja on kertaluontoinen julkaisu; emme pysty lupaamaan, että pystyisimme opintojemme päätyttyä takaamaan aikakauslehden jatkuvuuden. 

Kirjan teemojen ja aiheen tulee olla huomattavasti tarkemmin rajattu kuin aikakauslehden, ja teemmekin lopulliset aiherajaukset lukijatutkimuksen valmistuttua. Päättelemme tutkimuksen tuloksista, millaiset aiheet lukijoitamme eniten kiinnostavat, ja pyrimme rakentamaan kirjamme niiden perusteella."

Miltä teistä kuulostaa?