Myrskyn takana III: Myrskyn pojan paluu

Hei, olen Elina, Myrsky-korporaation kolmas pääsyyllinen ja, kuten Pi edellisessä merkinnässä totesi, toimitussihteeri. Pidän majaa Itä-Helsingissä vahtiundulaattieni ja verenhimoisten kirjoahventeni kanssa. Olen vannoutunut vanhapiika. Jos käytän tekoviiksiä, näytän Leonardo di Caprion ja Edward Nortonin epäpyhältä ristisiitokselta.

Tunnen syvää yhteyttä Hyde Parkin pulujen kanssa. Kuva vuodelta 2006, 

jotta luulisitte, ettei minusta ole tuoreempia kuvia.

Huhut kielioppineroudestani ovat suuresti liioiteltuja. En ole eläessäni lukenut yhtäkään kielioppikirjaa (yliopiston pääsykokeisiin olisi pitänyt, mutta se oli englanniksi ja kovin puuduttava) - minä vain tiedän, miten asiat kuuluu tehdä ja tarpeeni päteä on hallitsematon. Toisinaan tahtoisin korjata yhdyssanavirheitä vessakirjoituksista.

Minusta ei välimerkkejä kohtaan tuntemastani palavasta lemmestä huolimatta tule kirjoittavaa toimittajaa (paitsi jos saan kirjoittaa vain kolumneja ja pakinoita), sillä televisio, radio ja esiintyminen kuiskailevat nimeäni liian viekoittelevasti. En usko kenenkään olevan koskaan valmis, joten saatan ammattikorkeasta valmistuttuani opiskella vielä vähän lisää.

Pidän elokuvista (erityisesti sellaisista, joissa ihmiset tekevät elämänsä hankalaksi), valikoiduista videopeleistä (mikään ei voita Crash Bandicootia), inhorealistisesta brittikirjallisuudesta (lempikirjani on tosin Ville Virtasen Menkää mielenhäiriöön) ja koiranpennuista. Harrastan joitakin samoja asioita kuin Kampin kauppakeskuksessa lenuavat takkutukkaiset nuoret, mutten uskottavuuteni ylläpitämisen nimissä suostu puhumaan niistä.

Merkitsen kalenteriini Euroviisut, mutten juttudeadlineja. Olen siis järjestelmällinen.

Yritän aikatauluttaa elämäni ja asettaa asioita aikuiseen tärkeysjärjestykseen, mutta epäonnistun siinä aina surkeasti. Suklaamurot ovat parempi lounas kuin salaatti. Toisinaan olen henkisesti kymmenvuotias.

Olen Myrsky-tiimin tuuliviiri ja arvostan syvästi sitä kärsivällisyyttä, jolla kollegani suhtautuvat tapaani tehdä asiat viimeisellä mahdollisella hetkellä, jos sittenkään.